Suihkon suvun varhaisimpia vaiheita

Olavi Suihko

Suihkon suvun historia liittyy jo kolmensadan vuoden takaa Pohjois-Karjalaan ja Ilomantsiin, vaikka suku nykyisin asuu muuallakin eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla.

Suihko-nimi on kuitenkin vielä vanhempaa perua. Se esiintyy vanhimmissa asiakirjoissa 1540-luvulta alkaen. Tällöin Kustaa Vaasa otti käyttöön maakirjat verotulojen kantamista varten ja niihin merkittiin jokainen kruunulle veroa maksava talollinen. Maakirjojen perusteella on saatu selvitystä Suihkojen asumisesta eri paikkakunnilla 1500- ja 1600-luvuilla.

Kun maakirjojen lisäksi on avuksi otettu yleisen historiantutkimuksen tulokset maamme asutuksesta ja väestön muuttoliikkeistä tuona aikana, on voitu luoda kuva Suihkojen vaelluksesta ennen heidän asettumistaan Pohjois-Karjalaan.

Maakirjojen mainitsemat Suihkot ovat olleet maata viljeleviä, veroa maksavia talollisia. He eivät näytä asuneen kovinkaan pitkiä aikoja samoilla paikkakunnilla. Eräs syy muuttoihin on ollut, että maanviljelys Itä-Suomessa perustui 1500-luvulta lähtien parinsadan vuoden ajan kaskiviljelykseen. Samaa tilaa ei voitu viljellä pitkiä aikoja ja syntyi tarvetta siirtyä uusille asuinsijoille. Kun viljelijä ryhtyi kaskeamaan omistajaa vaille olevaa maata, hän sai maakaaren mukaan maan haltuunsa.

Niin ikään kruunu pyrki asutustoimenpiteillä edistämään muuttoliikettä asumattomille seuduille. Kustaa Vaasa oli v.1542 julistanut erämaiden kuuluvan kuninkaalle ja kehotteli väestöä muuttamaan erämaihin tarkoituksenaan verotulojen lisääminen. Itä-Suomessa muuttoliike suuntautui Laatokan-Karjalan tienoilta ensiksi Savoon ja sieltä edelleen Keski-Suomeen, Kainuuseen ja Pohjanmaalle. Karjalaiset erämiehet olivat liikkuneet siellä jo varhain aina Oulun tienoille saakka.

 Näiden muuttajien joukossa on ollut myös Suihko-nimisiä henkilöitä. Heidän joukossaan on aivan ilmeisesti ollut myös esivanhempiamme, vaikka yksityiskohtaisia tietoja sukulaisuudesta ei tältä ajalta saada selville. Olettamusta sukulaisuudesta tukevat yleisen nimistöntutkimuksen tulokset, sekä se, että nimi on ollut pienen henkilöryhmän käytössä.

Sukunimet tulivat käyttöön uuden ajan vaihteen tienoilla; sitä ennen oli käytössä vain etunimiä. Uusimmassa nimistöntutkimuksessa (Antero Manninen: Kangasniemen historia) on todettu, että vastoin aikaisempia olettamuksia, nimet Itä-Suomessa olivat varsin pysyviä, toisin kuin Länsi-Suomessa, jossa talon nimi oli tapana ottaa sukunimeksi. Kun eräät kirkkoherrat yrittivät ottaa tämän tavan käyttöön myös Itä-Suomessa, karjalaiset eivät tähän suostuneet, vaan pitivät tiukasti kiinni vanhoista sukunimistään (sama lähde).

Suihko-nimen on arveltu johtuneen skandinaavisesta miehennimestä Sven, joka kansankielessä muuttui muotoon Suikka tai Suikki. Tämä muodostui sittemmin sukunimeksi (Suomenkielen sanakirjat, Suomalainen nimikirja). Osa nykyisistä sukunimistä on yleensäkin peräisin keskiajalla käytetyistä etunimistä. Nimeämme lähellä oleva Suihkonen eriytyi asiakirjojen mukaan eri nimeksi jo 1500-luvulla. Suihko-nimi on suojattu v. 1921.

Suihkojen lähtöalueet ovat olleet Etelä-Karjalassa. Maakirjoissa vanhin maininta Suihkoista on Jääsken maakirjassa vuodelta 1545. Jo 1540-luvulla ilmaantuu Suihkoja myös Savoon. Siellä he ovat asuneet aluksi Keski-Savossa, Juvalla ja sen jälkeen Rantasalmella. Nykyisellä Leppävirralla oli mm. Lauri Suihkon talo. Tämän jälkeen nimi tulee esiin maakirjassa vuodelta 1571 Rautalammin Sulkajärveltä, jossa oli Olli Suihkon talo. Muuttojen vilkkauteen on epäilemättä ollut vaikuttamassa myös uuden tilan perustamisesta myönnetyt verovapaudet.

Ruotsin suurvalta-aseman luominen 1600-luvulla aiheutti rauhattomuutta Suomen oloihin. Ruotsi oli Stolbovan rauhassa v. 1617 saanut Venäjältä Käkisalmen läänin, johon kuului myös Pohjois-Karjala. Tälle ns. voittomaalle alkoi suuri muuttoliike. Houkuttimena olivat verovapaudet ja vapautukset sotaväenotoista. V. 1656 venäläiset aloittivat hyökkäyksen, ns. ruptuurisodan, joka kohdistui myös Pohjois-Karjalaan. Ihmisiä surmattiin, kirkkoja ja taloja poltettiin, turvaa haettiin piilopirteistä. Tällöin venäläiset mm. polttivat Ilomantsin juuri valmistuneen luterilaisen kirkon. Venäläiset kuitenkin voitettiin. Tämän jälkeen suuntautui jälleen suuri muuttoliike Pohjois-Karjalaan Savosta, Kainuusta ja Pohjanmaalta.

Sodan päätyttyä tuli Pohjois-Karjalaan myös Suihkoja, ensin Pielisjärvelle. Näistä tiedetään Kuorajärvellä asuneen talollisen Yrjö Suihkon, jolla oli Tahvo, Eero ja Matti -nimisiä perillisiä. Suihkojen talo oli Kuorajärvellä vielä v. 1722. Lienevätkö noilta ajoilta peräisin Patvinsuolla paikannimet Palo-Suihko ja Suuri-Suihko. Palohan tarkoittaa kaskea ja etäisyys Kuoraan on vain noin 20 kilometriä. Pielisjärveltä muutti 1600-luvulla ja 1700-luvun vaihteessa paljon väkeä Ilomantsiin. Myös näiden joukossa oli Suihkoja, vaikka osa heistä ehkä jäikin muihin Pohjois-Karjalan pitäjiin. Muuttajien joukossa ovat olleet myös esivanhempamme.

Yleisen asutushistorian ja nimistöntutkimuksen perusteella näyttää kuva Suihkojen varhaisimmista vaiheista melko ehyeltä: Suihkot ovat siirtyneet 1500- 1600-luvun muuttoliikkeiden mukana vähitellen Pohjois-Karjalaan ja sieltä Ilomantsiin, sekä muihin pitäjiin osan jatkaessa takaisin etelään päin Laatokan rantamille.

Suihkoja esiintyy varhaisissa asiakirjoissa myös Länsi-Suomessa. Pohjanmaalla Reis-järvellä oli v.1564 Antti Suihkoinen (alkuaan Suickoin). Reisjärvellä olevan Suihkonsaaren on arveltu johtuvan Kannuksessa esiintyneestä Suikko-nimestä. Suur-Lohtajan historiassa mainitaan vanhimpiin taloihin kuuluneesta Suikkon talosta. Historiantutkijat ovat arvelleet tämän nimen johtuvan mm. Karkussa (ent. Sastamala) esiintyneestä Suikka-nimestä. Vuoden 1571 ns. hopeaveroluettelossa tämä nimi on muodossa Suicki.

Varhaisten Itä- ja Länsi-Suomen Suihkojen mahdollisista yhteyksistä ei voida sanoa mitään varmaa. Joitakin Suihkoja on tuolloin muuttanut Savosta Etelä-Pohjanmaalle. Toisaalta eräitä Suihko-nimeä käyttäneitä on muuttanut 1600-luvulla Pohjanmaalta Pielisjärvelle. Vai ovatko muuttajat sittenkin olleet Suihkosia?

Suihkojen vaelluksen päätepiste Ilomantsi on Pohjois-Karjalan vanhin pitäjä. Ilomantsin suurpitäjään kuuluivat alkuaan myös Pielisjärvi, Eno, Liperi, Pälkjärvi, Tohmajärvi, Repola ja Tuupovaara. Ilomantsin sanotaan saaneen nimensä ensimmäisestä kirkostaan, Pyhän Iljan kirkosta. Tämän mukaan pitäjän nimeksi vakiintui Pyhän Iljan mantsi, joka ajan mittaan muuttui muotoon Ilomantsi. Nimen jälkiosa tulee Mantsista, jonka sanotaan olleen Ilomantsin ensimmäinen asukas.

Ilomantsin Suihkoista saadut vanhimmat tiedot ovat Ilomantsin luterilaisen seurakunnan kirkonkirjoista. Ensimmäinen luterilainen kirkko valmistui Pogostanvaaralle v. 1656; kirkonkirjat alkavat 1720-luvulla. Suihkot asuivat alkuvaiheessa kahdessa kylässä: ensin Kuuksenvaarassa ja sittemmin Maukkulassa. Molemmat kylät on perustettu 1500-luvulla.

Maukkula ja Kuuksenvaara olivat ns. rälssikyliä. Esivanhempamme viljelivät rälssiin kuuluvia maita. Pohjois-Karjalan maanomistusolojen selvittämiseksi on mainittava, että kaikki maa, Venäjältä vuoden 1617 Stolbovan rauhassa saatuna voittomaana, oli julistettu kruunulle kuuluvaksi. Kuningas puolestaan antoi koko Käkisalmen läänin, johon Pohjois-Karjalakin kuului, rälssiksi Jaakko de la Gardielle. Rälssi tarkoitti alunperin sitä, että aatelinen sai hallinnassaan olevasta rälssimaasta verovapauden sitoutuessaan suorittamaan kruunulle ratsupalvelusta.

Aikaa myöten rälssilaitos muuttui niin, että rälssejä sai ostaa, myydä sekä pantata ja ne menivät perinnöksi. Tällä pohjalla olivat myös Ilomantsissa olevat rälssimaat Suihkojen siirtyessä pitäjään. Osa de la Gardien maista, Ilomantsin rälssimaista mm. Kuuksen- luvun loppupuolle. Tällöin rälssitorpat merkittiin maarekisteriin itsenäisinä taloina.

Seutu, johon esivanhempamme olivat vaelluksensa jälkeen päätyneet, on luonnonkaunista ja tunnettu vanhasta kansankulttuuristaan kalevalaisen perinteen vaalijana. Varhaisempina aikoina olot ovat olleet ankarat: on ollut toistuvia sodan kauhuja, katovuosia, nälänhätää ja kulkutauteja. Stolbovan rauhan jälkeenkin rajan kirot kohtasivat asukkaita yhä uudestaan. Vaikeat katovuodet tulivat v. 1695-1697, ns. suuret kuolonvuodet. Suuren Pohjan sodan, ns. isonvihan aikana hyökkäykset (v. 1700-1721) ulottuivat myös Ilomantsiin. Vihollinen poltti mm. Kuuksenvaaran taloja. Väestö pakeni piilopirtteihin. Tällöin Pohjois-Karjalan pitäjät autioituivat suureksi osaksi.

Vuonna 1741 alkaneen ns. pikkuvihan aikana mm. Maukkulan asukkaita surmattiin ja taloja poltettiin. Sotaan liittyi katovuosia ja tauteja. Ilomantsissa vihollinen poltti 14 kylää. Venäläiset perääntyivät, mutta sotaa seurasivat katovuodet ja kulkutaudit. Myös Suomen sota v. 1808-1809 ulottui Pohjois-Karjalaan.

Esivanhempiemme oloista noina vaikeina vuosina ei ole kovinkaan yksityiskohtaisia tietoja. Voimme vain kuvitella, millaisia koettelemuksia heidän osakseen on tullut ja millaista sitkeyttä heiltä on vaadittu. Heidän työnsä on kaiken kunnioituksemme arvoinen.

Ilomantsin esivanhempamme viljelivät rälssinmaita ja tämä ammatti jatkui monissa polvissa heidän jälkeensä. Heidän oloistaan voidaan saada yleistä tietoa Pohjois-Karjalan rälssilaitosta koskevista historiallisista kuvauksista. Heidän henkilötietonsa on saatu kirkonkirjoista. Koska sukumme on laajentunut ja siirtynyt aikaa myöten muille paikkakunnille, selvitys on ulottunut myös lukuisiin muihin pitäjiin eri puolille Suomea. Näiden tietojen perusteella sukuseuramme on useita vuosia kestäneen työn tuloksena saanut valmiiksi suvun jäsenistä nykypäivään saakka ulottuvat sukutaulut henkilö- ja perhetietoineen.

Sukuseuramme on suvun juuria selvitettäessä jo varhaisessa vaiheessa löytänyt Ilomantsin kirkonkirjoista rälssitorppari Jaakko Suihkon, syntynyt v. 1713, ja hänen vaimonsa Helgan, syntynyt v. 1720, joista eri sukuhaarat näyttävät saaneen alkunsa. Ilomantsissa on kuitenkin ollut heitä ennen ja heidän aikanaan eräitä muita Suihkoja, joiden sukulaisuussuhteisiin asiakirjat eivät antaneet suoraa vastausta. Tätä kysymystä selvitti seuramme toimeksiannosta Heljä Pulli. Hän päätyi tutkimuksessa, oman mainintansa mukaan ainakin 95 prosentin todennäköisyydellä siihen, että Jaakko Suihkon vanhemmat ovat Tahvo Suihko ja Valpuri Poikolainen. Valpuri on Ilomantsin kirkonkirjojen mukaan kuollut Kuuksenvaarassa 22.04.1757 ollessaan 72-vuotias. Tahvo oli syntynyt noin vuonna 1680, lähempiä tietoja hänestä ei ole. Varhaisimmat tunnetut kantavanhempamme ovat näin ollen Tahvo ja Valpuri Ilomantsin Kuuksenvaarasta.